Meillä kaikilla on erilainen isä – Tässä parhaat lahjaideat jokaiselle isätyypille


Hän opetti sinua ajamaan ensimmäisellä pyörälläsi, opetti sinua ajamaan autolla, kertoo huonoimpia vitsejä ja lohduttaa sinua ollessasi surullinen – hän on isäsi.

Me kaikki tiedämme, että yksi arvokkaimmista asioista, jonka voit antaa isänpäivälahjaksi, on aika. Se ei kuitenkaan tarkoita sitä, ettetkö voisi myös yllättää isääsi (tai isähahmoa) keksimällä jotain erityistä isänpäivälahjaksi. Mutta mitä keksisit lahjaksi isälle?

Koska ei ole olemassa kahta samanlaista isää, on täydellisen lahjan löytämiseksi käytettävä intuitiota ja vankkaa tutkimusta. Onneksi olemme tehneet jälkimmäisen sinulle helpoksi ja luoneet kolme erilaista isäpersoonaa: ulkoilmaisä, luova isä ja sivistynyt isä. Mitä ilmeisemmin jokaisesta isästä löytyy piirteitä näistä kaikista kolmesta persoonasta, mutta ehkä luokittelu auttaa sinua lopullisessa lahjavalinnassasi.

Ulkoilmaisä

Tämä isä on toiminnan mies, liittyipä se sitten pyöräilyyn, vaellukseen tai rakentamiseen. Jos isä on aktiivinen, kokeile lahjoja, jotka maksimoivat kaiken häneltä löytyvän energian. Esimerkiksi pyöräilykengät, nappikset tai juoksukengät tukisivat isän urheiluharrastusta tai urheilukello mittaisi isän saavutuksia. Mitä jos antaisit isälle talvisia asusteita? Ei ole parempaa tapaa pitää isä lämpimänä aamulenkillä kuin lämmin pipo ja hanskat. Vaihtoehtoisesti tankkiajelu yllättää ulkoilmasta pitävän isän täysin.

Luova isä

Mielikuvituksellisella ja aina uusia ideoita metsästävällä isällä on nuori sydän ja värikäs tyyli. Hauskat ja värikkäät sukat saisivat taatusti hymyn isän huulille ja varpaille. Hienostuneemmalla osastolla olisi vuosikertaviini varmasti täydellinen lisä isän viinikaappiin.

Tai mitä jos hemmottelisit isän korvia laadukkailla kuulokkeilla? Vaikeinta on valita vain yksi lahja! Lentosimulaattorikokeilu voi yllättää uuden oppimisesta pitävän isän.

Sivistynyt isä

Tämä isä pitää hienostuneista alkoholijuomista, designtuotteista ja nauttii luksuksesta elämässään. Olipa lahja sitten kengänkiillotusvälineet tai nahkainen viikonloppulaukku, on lahja isälle varmasti mieluinen. Kylpyläloma, laadukas konjakki, kuuluisan suunnittelijan solmio tai aurinkolasit sopisivat myös sivistyneelle isälle. Suosittelemme myös illallista pimeässä kahdelle, johon isäsi voi osallistua yhdessä kenen kanssa vain haluaa.

Voit myös valita aineettoman lahjavaihtoehdon, esimerkiksi elämyslahjan isälle. Elämyslahjojen valikoimista löytyy yli 1300 jännittävää isänpäivälahjaideaa.

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out /  Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out /  Change )

Connecting to %s