Meillä kaikilla on erilainen isä – Tässä parhaat lahjaideat jokaiselle isätyypille


Hän opetti sinua ajamaan ensimmäisellä pyörälläsi, opetti sinua ajamaan autolla, kertoo huonoimpia vitsejä ja lohduttaa sinua ollessasi surullinen – hän on isäsi.

Me kaikki tiedämme, että yksi arvokkaimmista asioista, jonka voit antaa isänpäivälahjaksi, on aika. Se ei kuitenkaan tarkoita sitä, ettetkö voisi myös yllättää isääsi (tai isähahmoa) keksimällä jotain erityistä isänpäivälahjaksi. Mutta mitä keksisit lahjaksi isälle?

Koska ei ole olemassa kahta samanlaista isää, on täydellisen lahjan löytämiseksi käytettävä intuitiota ja vankkaa tutkimusta. Onneksi olemme tehneet jälkimmäisen sinulle helpoksi ja luoneet kolme erilaista isäpersoonaa: ulkoilmaisä, luova isä ja sivistynyt isä. Mitä ilmeisemmin jokaisesta isästä löytyy piirteitä näistä kaikista kolmesta persoonasta, mutta ehkä luokittelu auttaa sinua lopullisessa lahjavalinnassasi.

Ulkoilmaisä

Tämä isä on toiminnan mies, liittyipä se sitten pyöräilyyn, vaellukseen tai rakentamiseen. Jos isä on aktiivinen, kokeile lahjoja, jotka maksimoivat kaiken häneltä löytyvän energian. Esimerkiksi pyöräilykengät, nappikset tai juoksukengät tukisivat isän urheiluharrastusta tai urheilukello mittaisi isän saavutuksia. Mitä jos antaisit isälle talvisia asusteita? Ei ole parempaa tapaa pitää isä lämpimänä aamulenkillä kuin lämmin pipo ja hanskat. Vaihtoehtoisesti tankkiajelu yllättää ulkoilmasta pitävän isän täysin.

Luova isä

Mielikuvituksellisella ja aina uusia ideoita metsästävällä isällä on nuori sydän ja värikäs tyyli. Hauskat ja värikkäät sukat saisivat taatusti hymyn isän huulille ja varpaille. Hienostuneemmalla osastolla olisi vuosikertaviini varmasti täydellinen lisä isän viinikaappiin.

Tai mitä jos hemmottelisit isän korvia laadukkailla kuulokkeilla? Vaikeinta on valita vain yksi lahja! Lentosimulaattorikokeilu voi yllättää uuden oppimisesta pitävän isän.

Sivistynyt isä

Tämä isä pitää hienostuneista alkoholijuomista, designtuotteista ja nauttii luksuksesta elämässään. Olipa lahja sitten kengänkiillotusvälineet tai nahkainen viikonloppulaukku, on lahja isälle varmasti mieluinen. Kylpyläloma, laadukas konjakki, kuuluisan suunnittelijan solmio tai aurinkolasit sopisivat myös sivistyneelle isälle. Suosittelemme myös illallista pimeässä kahdelle, johon isäsi voi osallistua yhdessä kenen kanssa vain haluaa.

Voit myös valita aineettoman lahjavaihtoehdon, esimerkiksi elämyslahjan isälle. Elämyslahjojen valikoimista löytyy yli 1300 jännittävää isänpäivälahjaideaa.

Isänpäivän lahjaopas: Mitä isäsi toivoo lahjaksi tänä vuonna?

Isänpäivä on jo ensi kuussa, mikä tarkoittaa sitä, että sinulla on vielä aikaa suunnitella täydellinen lahja miehelle, myytille, legendalle: sinun isällesi. Näytä isälle, mitä olet oppinut häneltä ja keksi hänelle erityinen lahja.

Isämme ja isähahmomme ovat erityinen osa elämäämme, ja isänpäivä on isiemme erityinen päivä, joten osoita hänelle, kuinka paljon arvostat kaikkea sitä, mitä hän tekee ja on tehnyt elämässäsi.

Niille hankalille iseille, joille on vaikea ostaa lahjaa, olemme listanneet isänpäivän lahjaideoita, jotka saavat hänet varmasti hymyilemään.


Atleettiselle isälle

Onko isälläsi muurahaisia ​​housuissa? Onko hän levoton? Rakastaako hän pyöräilyä, juoksua tai tennistä? Se on hyvä, sillä siinä tapauksessa on olemassa useita lahjaideoita, joilla miellyttää isää ja kannustaa häntä hänen suosikkiaktiviteeteissaan. Isä voi olla ylpeä suorituskyvystään. Urheilukello tai uudet sporttiaurinkolasit voivat olla juuri sitä tukea, jota hän tarvitsee saavuttaakseen tavoitteensa.


Ulkoilma-isälle

Jos isäsi on ulkoilmassa viihtyvä harrastaja joka unelmoi matkustamisesta, saattaa action-kamera olla se lahja, jota hän tarvitsee palatakseen vanhoihin seikkailuihinsa. Tehtävä ”hemmottele seikkailijaisää” on helppo: liity mukaan hänen seuraavalle vaellukselleen ja tarjoa hänelle tarvittavat varusteet, jotta hän pääsee aina poluilla eteenpäin!


Elegantille isälle

Vyöt, lippikset, aurinkolasit, lompakot… On monia tapoja tarjota loistava lahja miehelle, joka haluaa näyttää hyvältä. Vinkki: valitse asuste, joka on sekä tyylikäs että hyödyllinen. Lupaamme, että pian isäsi ei enää pärjäisi arjessa ilman lahjaasi. Jos isäsi on trendikäs tyyppi, voit ostaa hänelle myös jonkin viimeisimmistä ja hienoimmista urheilu- tai muotikelloista.


Isälle, jolla on jo kaikkea

Onko isäsi mies, jolta löytyy jo kaikkea? Jos näin on, täydellisen lahjan löytäminen ei ole helppo tehtävä. Mitä isäsi rakastaa? Auta häntä löytämään uudenlaista ​​musiikkia upouusilla kuulokkeilla. Tai auta häntä tukahduttamaan janoa tietämyksestä upouudella kirjalla (tai oluella!). Odottamattomat lahjat, vaikka ne olisivatkin pieniä, ovat todella hieno tapa osoittaa isällesi, kuinka paljon hän merkitsee sinulle.


Näytä isällesi tai isähahmollesi tänä isänpäivänä, kuinka paljon hän sinulle merkitsee. Halusitpa sitten tehdä hänen kanssaan jotain erityistä, ostaa mielekkään lahjan tai soittaa vain onnittelupuhelun, pienellä eleellä voi olla suuri vaikutus. Näytä, että välität ja tee tästä isänpäivästä erityinen päivä isällesi!

Voit myös valita aineettoman lahjavaihtoehdon, esimerkiksi elämyslahjan isälle. Elämyslahjojen valikoimista löytyy yli 1300 jännittävää isänpäivälahjaideaa.

Parhaat isänpäivälahjaideat 2018

Näillä lahjoilla saavutat taatusti perheesi “paras lapsi” -tittelin!

Isäsi oli luultavasti se, joka osti sinulle ensimmäisen jalkapallosi, seisoi kentän laidalla koko pelisi ajan, haki sinut ensimmäisistä bileistäsi (ja luultavasti myöhemmin torui sinua niihin osallistumisesta) ja opetti sinulle arvokkaita elämänarvoja. On aika kiittää isää ja antaa hänelle vuosittainen isänpäivälahja. Valitse lahjaksi tällä kertaa jotain erilaista: olemme koonneet parhaat isänpäivän lahjavinkit, jotka auttavat sinua lahjan valinnassa.

Milloin on isänpäivä?

Isänpäivä on aivan nurkan takana: on hyvä alkaa jo suunnitella lahjaa isälle. Onneksi on vielä aikaa keksiä, miten yllättää oma isäsi. Isänpäivää vietetään tänä vuonna sunnuntaina 11. marraskuuta 2018.

Vinkit siisteimmän lahjan löytymiseen:

Budjetti: Jos pääsi lyö tyhjää ja et tiedä mitä isälle voisi antaa lahjaksi, muista ettei arvostusta osoittaakseen tarvitse tyhjentää pankkitiliä. Ajatus on tärkein. Ole realistinen ja pidä tavoite mielessäsi, varsinkin jos juhlit useita poikkeuksellisia isähahmoja tänä erikoispäivänä.
Isän luonne: Mitä isäsi rakastaa? Tämä on kysymys, johon sinun on keksittävä vastaus. Pitääkö hän musiikista? Harkitse hänelle uusia kuulokkeita. Onko hän innokas juoksija tai pyöräilijä? Jos isäsi on sporttinen, saattaisi hän pitää sykemittarista, jotta hän voisi seurata edistymistään. Mitä ikinä keksitkään lahjaksi, mieti aina oletko varmasti ottanut huomioon hänen luonteensa. Tämä helpottaa ihanteellisen lahjan löytämisessä.
Yksilöllisyys: Jos sinulla on runsaasti aikaa, mieti jonkin yksilöllisyyden lisäämistä lahjaan, jotta se olisi erityinen ja juuri sinun isällesi uniikki. Olipa kyseessä sitten kaiverrus tai monogrammi, lahjojen yksilöiminen on varma tapa kunnioittaa isääsi ja saada hänet tuntemaan itsensä erityiseksi.
Viimeinen minuutti: Elämä on hektistä, aika rientää ja yhtäkkiä sinulla ei ole muuta vaihtoehtoa kuin etsiä käsiisi nopeasti viime hetken lahja. Onneksi nykypäivänä verkkokaupat tarjoavat laajat valikoimat erilaisia lahjaideoita nopealla toimituksella.

Parhaat lahjat isälle

Lahjan ostaminen isukille on vaikeaa. Mutta älä huolehdi, me autamme sinua. Olemme keränneet postaukseen parhaiten myyviä ja eniten arvostettuja lahjaideoita, joita olemme löytäneet kaikenlaisille isäukoille. Tästä postauksesta löytyy vähän jotakin kaikille iseille.

Älykello

Tämä on ihanteellinen isänpäivälahja kuntoilusta kiinnostuneelle isälle. Hän pystyy seuraamaan saavutuksiaan tyylikkään älykellon avulla. Älykellosta löytyy useita ominaisuuksia. Yksinkertaisella ja trendikkäällä älykellolla isä voi esimerkiksi seurata unta, kuunnella musiikkia ja jopa maksaa kaupassa, täysin ilman lompakkoa. Vedenkestävyys älykelloissa on jopa 50 metriä. Tätä lahjaa on vaikea pistää paremmaksi!

Ihonhoitotuotteita

Etsitkö käytännöllistä lahjaa ja vastinetta rahoillesi? Mitä jos antaisit isälle tuotteita, joita hän tarvitsee päivittäisissä rutiineissaan? Antiperspirantti, shampoo ja hoitoaine, suihkusaippua ja kasvojen puhdistustuote pakattuna käytännölliseen toilettilaukkuun ovat hyödyllisiä lahjoja.

VR-lasit

Jokaisen aikuisen sisällä asuu pieni lapsi. VR-laseilla isä pääsee kurkistamaan virtuaaliseen todellisuuteen. Nämä lasit mahdollistavat tutustumisen uusin maailmoihin ikään kuin olisi konkreettisesti siellä. Uudet ja jännittävät maat odottavat isääsi tutkimusretkille.

Action-kamera

Jos vanha mies käyttäytyy ulkoilmassa kuin nuori mies, on pienikokoinen action-kamera täydellinen lahjaidea. Action-kameralla isä saa ottaa laadukkaita kuvia ja tallentaa HD-videota. Tämä kamera kiinnittyy helposti kypärään tai muihin pintoihin sekä toimii myös veden alla. Action-kamera on ihanteellinen taltiointiväline isän matkoille ja seikkailuille.

Langattomat kuulokkeet

Onko isäsi ylpeä omasta aktiivisuudestaan? Siinä tapauksessa hän tarvitsee langattomat kuulokkeet, jotka sopivat hänen aktiiviseen elämäntapaansa. Pitääpä hän sitten hauskaa puutarhassa, tekee pitkiä kävelylenkkejä tai juoksee puistojen läpi, hän pystyy samalla kuuntelemaan musiikkia, äänikirjoja ja podcasteja ilman, että kuulokkeiden johto sotkeutuu koko ajan johonkin.

Voit myös valita aineettoman lahjavaihtoehdon, esimerkiksi elämyslahjan isälle. Elämyslahjojen valikoimista löytyy yli 1300 jännittävää isänpäivälahjaideaa.